
5.9.2010 17:45


|


Amin syntyi vuonna 1976 Jorvin sairaalassa. Aminin äiti on Suomalainen ja isä Marokkolainen, joten isältään Amin on perinyt hurmaavat ruskeat silmänsä. Aminilla on myös velipuoli ja kaksi sisarta, jotka ovat Aminin isän uudesta liitosta.
Amin oli pikku poikana aika vilkas "tapaus" ja hänen äitinsä kertoikin, että Amin oli valjaissa aina kaikki kauppareissut 3-vuotiaaksi asti. Myös vilkkauden hän on perinyt Marokkolaiselta isältään.
Amin on varttunut lapsuutensa Kirkkonummella, opiskellut ala-asteen Kirkonkylän koulussa ja kävi yläasteen Kirkkoharjun koulussa. Yläasteelta valmistuttua Amin meni ammattikouluun metallipuolelle.
Amin harrasti 6-vuotiaasta asti jalkapalloa monta vuotta, mutta 12-vuotiaana nyrkkeily vei vallan miehen sydämessä ja silloin alkoikin miehen ura nyrkkeilijänä. Yksi Aminin lapsuusajan parhaista ystävistä oli myöhemmin huippu-amatöörinyrkkeilijänä tunnetuksi tullut Aminin luokkatoveri Joni Turunen. Aminin ja Jonin kiinnostus nyrkkeilyyn heräsikin samaan aikaan Jonin isoveljen Tonin nyrkkeilyharrastuksen kautta. Pikkupojat Joni ja Amin kurkkivat viikon ajan Kirkkonummella Epanan nyrkkeilysalin ikkunan takana seuraten harjoituksia uskaltamatta mennä sisään, kunnes viimein rohkaisivat mielensä.
Amatööriuran huippuhetkiä koettiin Aminin ollessa 20-vuotias, kun hän voitti ensimmäisen miesten Suomenmestaruuden Helsingissä, Töölöön kisahallissa sarjassa -67 kg. Aminille tärkeitä saavutuksia amatööriuralla:
- Karl Leman -turnauksen voitto Tallinnassa 1998 - Tammer -turnauksen voitto 1998 - Gee-Bee -turnauksen voitto 1996 ja 2000 - Kööpenhaminan turnauksen voitto 2000 - Suomenmestaruudet 96, 98, 99, 2001
Ammattilaiseksi nyrkkeilyssä Amin siirtyi vuonna 2001. Aminin esikuvia ammattinyrkkeilijöistä ovat Tommy Hearns ja Sugar Ray Leanord. Amin arvostaa ammattilaisena käymistään otteluista tällä hetkellä eniten Suomenmestaruus-voittoaan Kai Kauramäestä.
Muihin harrastuksiin Aminilla jää nykyään hyvin vähän aikaa, mutta vielä mies ehtii käydä kesäisin pelaamassa tennistä ja talvella pelaamassa sählyä, kun ylimääräistä aikaa jää. Ravit kuuluvat myös tämän huippu-urheilijan mieltymyksiin.
Amin tulee pistämään kaikkensa likoon Euroopan mestaruuden saavuttamiseksi.
|
|